Puukotus Tampereen Nekalassa – ravintolan asiakkaat auttoivat uhria

Tampereen Nekalassa tapahtui puukotus keskiviikkoiltana vähän ennen iltayhdeksää. Puukotuksen uhri käveli kerrostaloasunnosta Jokipohjantielle. Vastapäisestä ravintolasta Wanhasta Tapista ihmiset näkivät ikkunasta ulkona kävelevän vertavuotavan naisen. He menivät ulos auttamaan uhria ja hälyttivät paikalle ambulanssin. –Paikalla oli seitsemän poliisiautoa ja ambulanssi. Poliisin mukaan tekijä jäi kiinni, kertoo ravintoloitsija Jani Saari.  Poliisi vahvisti Aamulehdelle, että Jokipohjantie...
More

Tupakkaa pummannut neekeri ryösti nuoriso­joukon teräaseella, pakotti nostamaan lisää rahaa

Helsingin poliisi tutkii Helsingissä Pohjois-Haagan aseman pysäköintipaikalla heinäkuun lopulla tapahtunutta törkeää ryöstöä. Poliisi tutkii Pohjois-Haagassa 25. heinäkuuta noin kello yhdeksältä illalla tapahtunutta rikosta, jossa neljä nuorta miestä joutui heille tuntemattoman miehen ryöstämäksi. Parkkipaikalla ollut nelikko oli juuri istunut autoon aikeissa lähteä liikkeelle, kun auton ovi avattiin ulkopuolelta ja suomen kieltä puhunut ulkomaalaistaustainen mies tiedusteli heiltä tupak...
More

Oululaismiehelle vankeutta 10-13-vuotiaiden tyttöjen hyväksikäytöistä – vapautettiin raiskaussyytteestä

Valtaosasta syytteistä vapautettu mies tuomittiin kahden vuoden ja kahden kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Rangaistus luettiin kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Osatekoja näissä rikoksissa oli useita. 66-vuotias mies käytti hyväkseen 10-13 vuotiaita tyttöjä. Käräjäoikeus käsitteli lasten hyväksikäytön ja väitetyn törkeän raiskauksen suljetuin ovin. Kuvituskuva Oulun käräjäoikeudesta. (MARKKU RUOTTINEN) Rikokset tapahtuivat Oulussa tammikuu...
More

Polkupyöräilijä puukotti pikkulasta rattaissa työntänyttä naista

Lounais-Suomen poliisi tutkii viime keskiviikkona tapahtunutta törkeää pahoinpitelyä, jonka uhriksi joutui vuonna 1994 syntynyt nainen.   Lounais-Suomen poliisi pyytää yleisöltä apua epäillyn törkeän pahoinpitelyn selvittämisessä. Rikos tapahtui viime keskiviikkona 3. toukokuuta Porissa. 23-vuotias nainen oli jalkaisin liikkeellä muutaman vuoden ikäisen lapsensa kanssa, kun hänen kimppuunsa käytiin täysin yllättäen. Nainen työnsi pientä lastaan rattaissa, kun tuntematon mies hyö...
More

Irakilainen turvapaikanhakija vangittu Jyväskylän raiskauksista

Jyväskylässä öisin uhreja saalistanut irakilainen mies vangittiin perjantaina 27.1.2017. Irakilaisen vuonna 1991 syntyneen turvapaikanhakijamiehen epäillään syyllistyneen raiskauksiin 30.7.2016 ja 1.10.2016. Molemmat epäillyt raiskaukset tapahtuivat Jyväskylässä aamuyön tunteina ravintoloiden sulkemisaikaan. Mies vangittiin raiskauksista epäiltynä Keski-Suomen käräjäoikeudessa perjantaina. Oikeus vangitsi miehen epäiltynä kahteen raiskaukseen. Vangitsemisistunto käytiin suljetuin ovin. ...
More

Ulkomaalaiset houkuttelivat tyttöjä kyytiin Tampereella

Kaksi ilmoitusta poliisille: Valkoinen henkilöauto houkutteli tyttöjä kyytiin Tampereella KOTIMAA16.1. 12.00 Päivitetty 12.06 Edith AnderssonAamulehti Poliisille on tehty kaksi ilmoitusta perjantai-iltana Tampereen Nekalassa sattuneesta tapauksesta. Noin kymmenenvuotiaat tytöt olivat lähteneet kävellen pois harrastuspaikastaan Mäntyhaantiellä, kun valkoisesta henkilöautosta oli yritetty houkutella heitä kyytiin sanallisesti. Tytöt eivät kuitenkaan olleet nousseet pyyn...
More

Miehet ahdistelivat iäkästä naista ja yrittivät viedä laukun

Miehet ahdistelivat iäkästä naista ja yrittivät viedä laukun – tuntomerkkinä ”muodissa olevat hiukset” RIKOS JULKAISTU 18.01.2017 13:27 Miehet ahdistelivat naista seksuaalisesti ja yrittivät viedä tältä käsilaukun.Lehtikuva Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja Espoon keskuksessa tapahtuneen ryöstön yrityksen ja seksuaalisen ahdistelun tiimoilta. Eilen kello 16 kolme iältään 20–30-vuotiasta miestä yritti anastaa iäkkään naisen käsilaukun Asemakadul...
More

Tapon yritys Oulunkylän asemalla – poliisi julkaisi valvontakamera­kuvia pakenevista epäillyistä

22-vuotiasta miestä lyötiin poliisin mukaan veitsellä kasvoihin ja kylkeen Oulunkylän asemalla Helsingissä. Juho Jokinen HS Julkaistu: 10.1. 10:26 , Päivitetty: 10.1. 14:00 POLIISI julkaisi tiistaina valvontakamerakuvia neljästä miehestä, joiden epäillään liittyvän Oulunkylän rautatieasemalla Helsingissä tapahtuneeseen tapon yritykseen. Helsingin poliisin mukaan 22-vuotiasta miestä puukotettiin kylkeen ja kasvoihin Oulunkylän asemalla maanantain 12. joulukuuta...
More

15-vuotias tyttö raiskattu Ylöjärvellä

Sisä-Suomen poliisi on juuri tiedottanut lisää poliisioperaatiosta, joka toteutettiin Ylöjärven Soppeenmäessä sijaitsevassa yhtenäiskoulussa tiistaina aamulla. Poliisi kertoo saaneensa maanantai-iltana kello 18.37 ilmoituksen epäillystä raiskauksesta Ylöjärvellä, mikä oli tapahtunut iltapäivällä Soppeenmäen Koulutiellä sijaitsevassa yksityisasunnossa. Teosta epäillään 15-vuotiasta ylöjärveläispoikaa ja 14-vuotiasta ylöjärveläispoikaa. Tekoja tutkitaan tällä hetkellä muun muassa törkeänä ra...
More

Nainen ryöstettiin väkivaltaa käyttäen Tuusulassa

Iäkäs nainen ryöstettiin lauantai-iltana Hyrylässä Tuusulassa. Nainen oli kävellyt Hyrylän S-Marketin suunnasta Kauppatien viereistä kevyen liikenteen väylää kohti pohjoista. Nainen oli huomannut, että hänen takanaan käveli samaa tahtia nuori mies, joka puhui puhelimessa. Nainen oli hieman huolestunut tästä ja kiihdyttänyt kävelyvauhtiaan. Kauppatie 7 seinustan kohdalla nainen oli tuntenut terävän tökkäyksen takaraivossaan. Mies oli napannut naisen olkalaukun sekä kauppakassin, ja paennut...
More