Alexander Stubb otti kantaa: ”Monikulttuurisuus on rikkaus”

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on ottanut sosiaalisessa mediassa kantaa perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen perjantain ja lauantain välisenä yönä julkaisemaan kirjoitukseen.
Maanpetturi
-Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta, Stubb kommentoi myöhään lauantaina sekä Twitterissä että Facebookissa.
Immonen kertoi omassa Facebook-päivityksessään muun muassa haaveilevansa ”vahvasta ja urheasta kansakunnasta, joka kukistaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus”. Päivityksestä on noussut laaja kohu Suomessa.
Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund muistutti lauantaina, että perustuslaki koskee kansanedustajiakin.
-Miksi aina pitää löytyä joku Immonen pilaamaan ihmisen kesäviikonloppu? Tällaiset mielipiteet eivät ole ihmisen suusta, pelottava monsteri, vähintään erotettava puolueesta, hän sanoo Twitterissä ja siellä syntyneessä keskustelussa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kommentoi tapausta lauantaina lyhyellä tekstiviestillä, jonka mukaan kyse on ”yksityisajattelusta”. Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ei ole kommentoinut tapausta.
-Immonen-kohu on muuten varmaan juuri se asia, jonka vuoksi Soini haluaa keskeyttää lomansa ja vastata kysymyksiin, Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo kommentoi Twitterissä.
Kommentteja