15-vuotias tuomittiin 14-vuotiaan raiskauksesta – uhri löytyi Instagramista

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 15-vuotiaan pojan ehdolliseen vankeusrangaistukseen puistossa tapahtuneesta 14-vuotiaan tytön raiskauksesta. Poika sai yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Lisäksi hän joutuu maksamaan 60 päiväsakkoa eli yhteensä 360 euroa.

Nuorten tuttavuus oli alkanut, kun poika oli huomannut tytön kuvan Instagramissa. Poika oli alkanut viestitellä tytön kanssa ensin Kik Messengerissä ja sitten WhatsAppissa.

Nuoret olivat sopineet tapaamisen Helsingin keskustaan. Ensimmäisellä tapaamisella ei ollut tapahtunut mitään kummempaa, vaan he olivat istuneet puistossa ja jutelleet.

Toiselle tapaamiselle tyttö otti mukaan neljä ystäväänsä. Nuoret istuivat puistossa, kun poika pyysi tyttöä sivulle. Pensaikon suojissa poika oli tytön vastustelusta huolimatta raiskannut tämän.

Oikeudessa poika kiisti, että hänen ja uhrin välillä olisi ollut mitään seksuaalista kanssakäymistä. Oikeuden mukaan raiskauksesta oli kuitenkin näyttöä.

Ystävien mukaan tyttö oli ollut järkyttyneen oloinen heti sen jälkeen, kun hän oli pojan kanssa tullut pensaikosta. Lisäksi tyttö oli kertonut kavereilleen raiskauksesta heti, kun he olivat eronneet pojasta. Hän oli kuvannut tapahtumat samalla tavalla kuin myöhemmin poliisille ja oikeudelle.

Tyttö ei ollut mennyt lääkäriin tai ilmoittanut tapauksesta poliisille. Tutkinta alkoi vajaan viikon päästä, kun yksi tytön kavereista kertoi tapahtumista seurakunnan työntekijälle.

Oikeuden mukaan myös tytön ja pojan viestittely tapahtumien jälkeen oli ristiriidassa pojan totaalikiistämisen kanssa. Poika oli esimerkiksi pariin otteeseen pahoitellut tytölle aiheutunutta järkytystä.

Oikeus päätyi ehdolliseen rangaistukseen sen takia, että poika itsekin on hyvin nuori. Jos rikos olisi ollut aikuisen miehen tekemä, siitä ei oikeuden mukaan olisi missään tapauksessa voitu harkita muuta seuraamusta kuin hyvin tuntuvaa ehdotonta vankeusrangaistusta. Poika määrättiin yli vuodeksi valvontaan uusien rikosten ehkäisemiseksi.

Poika joutuu maksamaan tytölle yhteensä yli 6.000 euron korvaukset muun muassa kärsimyksestä sekä psyykkisestä ja fyysisestä haitasta.

Kommentteja