Bussikuski vankilaan 16-vuotiaan raiskauksesta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut bussinkuljettajan kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen matkustajan raiskauksesta, kirjoittaa Turun Sanomat verkkolehdessään. 30-vuotias ulkomaalaissyntyinen kuljettaja pakotti 16-vuotiaan naisen sukupuoliyhteyteen viime marraskuussa Turusta Ruskoon matkanneessa linja-autossa.

Tuomittu joutuu maksamaan uhrille vahingonkorvauksia yli 30 000 euroa, muun muassa kärsimyksestä.

Käräjäoikeuden mukaan teko oli törkeä ja sillä aiheutettiin asianomistajalle erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Kokonaisuutena törkeä rikos tehtiin erityisen julmalla ja nöyryyttävällä tavalla.

Vastaaja kiisti syytteet ja sukupuoliyhteyden. Hän sanoi vain suukotelleensa ja kosketelleensa asianomistajaa tämän pyynnöstä ja aloitteesta. Todisteina jutussa käytettiin muun muassa dna-tutkimusta ja psykiatrin lausuntoa uhrin oireista.

Kommentteja