Turvapaikanhakijaa syytetään 10-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta Pirkanmaalla

Epäiltyjen tekojen uhri oli 10-vuotias tyttö.

Raiskaaja on vuonna 1994 syntynyt turvapaikanhakija Juusuf Muhamed Abbud tai Yousif Mohamed.

Epäilty teko tapahtui Pirkanmaalla pienellä paikkakunnalla autioituneen kerrostalon pihalla lokakuun alussa.

Poliisi on kertonut miehen kiistäneen teon. Rikoskomisario Hannu Kallioniemi sanoi aiemmin, että epäilyä tukee tytön kertomuksen lisäksi tekninen näyttö ja lääkärin tutkimuksista saatu näyttö.

Juttua puidaan käräjäoikeudessa kahden viikon päästä

.

Tuomio: (10.3.2017)

Turvapaikanhakija vankeuteen 10-vuotiaan tytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä

22-vuotias turvapaikanhakija tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Uhri oli 10-vuotias tyttö.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 22-vuotiaan Juusuf Muhamed Abbudin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeuteen. Syyte törkeästä raiskauksesta hylättiin.

Viranomaisten tietojen mukaan Abbud on syntynyt 01.01.1994. Syntymäpäivän osuminen tammikuun ensimmäiselle kavaltaa, että viranomaisilla ei ole varmaa tietoa Abbudin oikeasta syntymäpäivästä, ja että syntymävuosikin perustuu hänen omaan ilmoitukseensa.

Raiskaussyyte hylättiin

Oikeuden mukaan mies oli sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa ja lähetti tälle seksuaalissävytteisiä viestejä. Abbudia syytettiin myös törkeästä raiskauksesta, mutta oikeus hylkäsi syytteen, koska oikeuden mukaan jutussa jäi näyttämättä, että sukupuoliyhteydet olisivat tapahtuneet vastoin uhrin tahtoa.

Hyväksikäyttö tapahtui Pirkanmaalla pienellä paikkakunnalla autioituneen kerrostalon pihalla lokakuussa 2016 (9.10.2016).


 

Pirkanmaan lapsen raiskaaja(punaisessa paidassa) Kangasalan päiväkodissa kuvattuna. (17.3.2016)

Kangasalalla näyttänee olevan erityisen vastuuttomia vanhempia. He antavat lastensa oleskella iltapäiväkerhossa irakista tulleiden laittomien muslimien kanssa.

Kangasalalainen vanhempi, tunnetko erityistä ylpeyttä kun lapsesi halailee ventovieraitten laittomien aravokkilainenbien kanssa? Tuntuuko olo jotenkin erityisen suvaitsevaiselta ja monikulttuuriselta kun lapsesi viettää aikaa paikassa, jossa on vapaaehtoisena ”töissä” irakilaisia sotarikollisia? Henkilökunta, tuntuuko siltä, että ette ole tehneet mitään väärää kun ette ole kertoneet lasten vanhemmille, että olette ottaneet iltapäiväkerhhoon ”töihin” laittomia muslimeja?”

Lisää aiheesta: PT-Media

Kommentteja